Päivä 15 | Barstow – Los Angeles

 Ekku Wiktorvillen automuseon 1917 mallin Ford pickupin ratissa... tämä laite tuli ajamalla museoon 2 vuotta sitten. Alla Sale, Taru ja Raisa tuulettamassa ameriikkaan museon pihalla.

Koneet käyvät puoli ysi ja tuntia myöhemmin olemme Wiktorvillessa. Kanta-aamiaispaikka on mennyt konkurssiin mutta aamun kolestrolit löytyvät 50-luvun Rochers Real American Dinersista. Aamiaselta viimeisille R66 -matkamuisto shoppailuille Wiktorvillen R66-museoon, joka museon ja matkamuistomyymälän risteytys... ja ihan hyvä sellainen.

Wiktorvillestä Hollywoodiin hodareille. Nautimme pari tuntia suur Los Angelesin liikennevalosulkeisista ja loppumatkan puhallamme konetietä Hollywoodiin. Hollywoodista ennätämme vielä Santa Monica pierin kautta pyörien palautukseen. Santa Monica Pier se kohta ameriikkaa, johon Route66 loppuu.

Jokke odotamassa kahden minuutin lähtökomentoa Hollywoodin hotdog-junalla.

Pyörien palautus tällä kerralla nopeampaa kuin koskaan. Olemme EagleRidersin pihalla varttia vaille kuusi. Kymmenen minuuttia myöhemmin homma on hoidettu ja pakkaamme itsemme takseihin kohti Venice Beachiä. Kaikki meni jälleen erinomaisesti. Jokken pikku pannutus Monument Valleyssä maksoi 50usd. Siinä kaikki. Kiitos; Taru, Raisa, Kari, Tommi, Ekku, Mauri, Sale, Makke, Esko, Jokke ja Riku hienosta matkasta. Tästä hyvä jatkaa Suomen syysaurinkoon jos sellaista on. Ihan suorilta emme kuitenkaan poistu paikalta vaan meillä pari päivää leporentoa Venice Beachillä. 

 Homma hoidettu. Päättärillä Santa Monica Pierillä. Alla opastekylttejä EagleRidersin pihalla.

Päivä 14 | Las Vegas – Barstow

 Amerikkalainen ei usko, että tietyö alueista voisi ajaa ohi ihan maalaisjärjellä. Alla Raisa ja Sauli colalla Furnake Creekissä Death Valleyssä. Colan juojia olen nähnyt ennenkin, mutta en koskaan sellaisia cola imureita kuin Raisa, Taru, Sale ja Makke.

Death Valley päivä... ja paljon Mojaven autiomaata myös. Uutisissa luvattiin aamulla tälle päivälle 110 farenhaittia... 110 (+44c) toteutuu, mikä sekin varsin sopiva... jopa niin sopiva että Mauri ja Riku lähtevät Badwater suolajärvellä lenkille, että eivät vilustu eivätkä vilustuneet. Muukin osa ryhmästämme Karia ja Ekkua lukuunottamatta vaeltavat suolajärvelle.

 Yllä Badwaterin lenkkikerhon Riku ja Mauri pävälenkillä Death Valleyssä. Alla ryhmä (Karia ja Ekkua lukuunottamatta (jotka ilmastoidussa autossa ;)) Pohjois-Amerikan syvimmässä kohdassa 85,5 metriä merenpinnan alapuolella.

Riku ja Kari vaihtavat osia Badwaterilla. Riku HD'n päälle ja Kari Dodgen sisään, josta ajamme naulapäätä Shoeshoneen 50 mailia. Naulapäätä <=> jokainen ajaa oman sielunsa rajojen mukaan. Tietyillä hiljaisilla osuuksilla toimii hyvin. Riku vie Karin Road Kingiä vähintäänkin rivakasti kun ottaa huomiaan, että Riku saanut mp-kortin vasta viikkoa ennen matkamme alkua. Mutta synnynnäinen motoristi mikä synnynnäinen motoristi. Ekku on vähän sulaa Badwater-Shoeshone välillä... sulamisen suurimpana syynä Istanbulista ostettu HD-takki, josta Ekku ei luovu.

 Riku testaamassa Karin Road Kingin ominaisuuksia Death Valleyn laitamilla. Tommi kaartaa mutkaa taustalla.

Samin ryhmä löytyy tienvarresta 30 mailia ennen Barstowia, josta ajamme loppumatkan 24 pyörän letkassa. Barstowissa jää pari tuntia aikaa uima-altailuun ja muuhun virkistäytymiseen. Ja Barstow ei ole mikään Vegas. Täällä ravintolat sulkevat viimeistään kello 2200 ja Barstowin yöelämä on siinä... :)

Jokke ja Ekku ihmettelemässä pylväskaktuksen kokoa ja näköä California Inn'n pihalla Barstowissa.

Päivät 12-13 | Las Vegas

 Vegasin kotimme Luxorin uima-allas alue yllä. Alla Luxor sisältä... käytännössä Luxor on sisältä avoin tila jonka pohjalla parissa kerroksessa sitä, tätä ja tuota. Itse huoneet ovat pyramidin seinissä. Kuva kerroksestamme 18.

Vähän erilainen Las Vegas tällä kertaa. Luonnollisesti casinoita ihmetellään, uhkapelejä pelataan ja pari gintonikiakin juodaan. Riku itse asiassa voittaa pokeripöydässä 400USD. Tommi häviää 200USD, joten serkukset 100USD voitolla per serkku. Erilaisuudella tarkoitan kuitenkin sitä, että tällä kertaa kävimme Vegasin huippuunsa hiottuja esityksiä katsomassa.

Ensimmäisen vapaapäivän iltana suunnistimme New Yorkiin Circus de Solein Zumanityyn, joka huippuammattilaisten eroottinen moderni sirkus... joka tosin vähän vesitetty parilla puujalkahuumori kabaree osuudella. Mutta yes, kokonaisuutena kolahti ainakin omalla kohdalla. Toisen vapaapäivän esitys oli taikuri Criss Angelin Believe, joka Zumanityyn verrattuna tuulenpuuska jos Zumanity oli myrsky. Yllättävän kevyt esitys planeettamme ehkä kuuluisimmalta taikurilta.... mutta tulipa nähtyä.

 Yllä ja alla Sirque de Solein värikästä esiintyjäkuntaa.

Itse Vegasiakin tulee nähtyä toisena vapaapäivänä tavallista enemmän... tai sen laitoja. Sami tulee ryhmänsä kanssa Vegasiin päivää perässä ja oma ryhmäni Vegasissa 3 yötä niin olemme tasan. Kruisailemme yhden päivän mopoillamme mp-liikkeitä ja sushiravintoloita... ja Street Glideni kaiuttimet alkavat olemaan finaalissa. Ne eivät selvinneet Nightwishistä, Paderasta yms... rokimmasta hevitavarasta, jota Tommilla ollut jaossa pitkin matkaa.

Kuva Criss Angelin Believe shown julisteesta... Criss taisi jättää ainakin koko suomalaiseyleisönsä kylmäksi.

Päivä 11 | Kanab – Las Vegas

Yksi monista aamiaispaikkamme kolibreista.

Täytyy se myöntää, että syksy on kohdalla. Aamun ensimmäinen osuus on raikas tai erittäin raikas, mutta Zionin kanjonin jälkeen lämpenee ja pääsemme 30-35 asteen lämpöihin. Jotenkin oma ruoto ainakin viihtyy paremmin lämpimässä... :) … mutta lämmöistä riippumatta Joken pyörä ei laske alleen ennen kuin Nevadassa. Huomenna pajalle?

 Yllä ja alla... Zionin kanjonin maisemia. Tie kanjonin läpi yksi upeimmista pätkistä koko matkallamme.

Iltapäivällä kuitenkin Hoover Damille, jossa ikävät viranomaiset patistavat kypärät päihimme ja tarkastavat samalla auton, että meillä ei mitään jolla räjäyttää pato. Eivät löydä mitään räjähtävää. Padolle ja Vegasiin, jossa tällä kertaa kotimme on Luxor... pyramidi jossa hissit kulkevat vinossa. Huoneet ovat kuitenkin suoria yhtä vinoa seinää lukuunottamatta. Arkkitehtuurisesti Luxor taitaa olla yksi kaupungin erikoisimmista rakennuksista. Keskeltä tyhjää täynnä ja huoneet 'seinässä'.

Ilta moniväkisellä Fremont Streetillä vanhassa kaupungissa. Käysiratalaskijoitakin olisi löytynyt mutta tunnin jono söi suurimman innostuksen... huomenna uudestaan? Fremont Streetin katossa jyrähtää tällä kertaa KISS -valoäänishow, jota itsekään en ollut aikaisemmin nähnyt.

 Pitkässä taxissa matkalla Fremont Streetille... alla itse Fremont Street jolla ei koskaan tarvitse olla yksin. Täällä on viikonloppu 365 päivää vuodessa... ;]

Ilta venyy yöksi suunnistaessamme Fremont Streetiltä Bellagioon, joka kuuluisa suijkulähteistään ja edelleen New Yorkin ja Exhaliburin kautta kotiin. Riku ja Tommi käyvät yöllä tunnustelemassa pelimenestystään parissa pikkupöydässä, mutta miljoonat antavat odottaa itseään huomiseen.

Päivä 10 | Page – Kanab

Yllä Mauri, Jokke, Raisa ja Taru Colorado-joen hevosenkengällä Pagen kulmilla. Alla Raisa ja Sale samoissa maisemissa.

Vaelluspäivä, kuntopäivä ulkoilupäivä. Tosin ulkoilua tulee päivästä toiseen auh'naturel, mutta tänään liikkumista myös omin buutzein. Ensimmäinen buutzin liikutus on Pagen vieressä olevalle Colorado-joen hevosen kengälle. Itse olen siellä toista kertaa ja on niin sanotusti halavatun hieno. Ja pehmeässä hiekassa hevosenkengälle ja takaisin saa hyvän aamuhien aikaiseksi.

Grand Canyonin lähestyessä normaali rauhallinen marssitahtimme purkautuu. Itse kukin syöksyy kohti Pohjois-Amerikan suosituinta nähtävyyttä vaijeri enemmän ja vähemmän tiukalla. Eivätkä Taru ja Raisa ainakaan hitaimmat... päin vastoin. Sieltä nopeammasta päästä. Ja sama toistuu Kanjonilta paluussa. Ajan itse Raisan, Salen ja Tommin perässä... ja välillä on koitettava mennä kyyryyn olemattoman Street Gliden plexin taakse, että kolmikko edessäni ei karkaa. Itse kanjonilla vaellus Bright Angel Pointille ja toinen Cape Royalille, joka koko kanjonin hauskimpien mutkien päässä.

 Yllä Ekku taivaltamassa etunenässä kohti Bright Angel Pointia Grand Canyonilla. Alla videomies Sale hölkkäämässä jonon kärkeen <=> videokuvaus pitää kuntoa yllä. Alla alla Kari katsomassa Grand Canyonin maisemia IPadin läpi... onhan niitä pienempiäkin kameroita olemassa, mutta IPad myös oiva kameran ja aurinkovarjon yhdistelmä... ;]

Tekniikka on pelanut toistaiseksi loistavasti. Tommin Street Glide tosin perso öljylle, muuta sitä ei harrikan kohdalla voi laske viaksi. Sen sijaan, että Jokken Road King alkaa pukkaamaan öljyä ulos jonkun tiivisteen läpi on vika. Kattotaan kuinka käy. Illalla Kanabissa Jokken pyörä ei sitten enää laske allensa, mikä tietty positiivista.

Tommi tulee illalla myös matkansa huippukohtaan. Ribsien vankkumatomana ystävänä Tommi saa matkan, ellei elämänsä parhaat Ribsit Kanabissa ja olisi aamulla valmis lähtemään kotiin täytetyin mielin... ;) … tai sitten ei.

Tommi tilasi pesuvadillisen kokoisen jälkiruuan ja sai nopeasti paljon ystäviä... ja ripauksen jälkiruokaa itsekin... ;]

Päivä9 | Gallup – Page

Taru ja Tarun uusi kaveri päivän ensimmäisellä tauolla. Taru olisi laittanut mielellään kulkukoiran pennun sivulaukkuun, mutta syystä tai kolmannesta Makke ei ollut samaa mieltä... :]

Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa kun sadakamppeetkin viedään yöllä sivulaukuista!? Noh, aika moneen asiaan kuitenkin... ;) … mutta yes, Raisan sadekamppeet ja Eskon kurahousut hävisivät sivulaukuista Gallupissa. Samassa meni Esko taskulamppu ja toinen kesäajohanska! Ensimmäinen kerta kun millään matkalla missään maassa pyöristä on hävinnyt tavaraa. Ja kadonneista tavaroista riippumatta aamu alkaa raikkaasti. Ei kuitenkaan yhtä raikkaasti kuin eilinen päättyi. Vähän ennen Galluppia lämpötila laski ukkospuuskassa +8 asteeseen. Nyt kuitenkin aamulla +12 ja sillä lailla.

 Canyon de Chellyn maisemia. Riku tarkkailemassa yllä että onko siellä alhaalla ketään. Ja olihan siellä Sale, joka alakuvassa koittaa saada jotakin kovaa jalkojensa alle... :]

Suunnistamme aamulla kohti Canyon de Chellyä, joka yksi Arizonan upeista nähtävyyksistä. Chellyltä Mexicolaiselle hatulle Mexican Hatiin ja edelleen Monument Valleyhyn, jonka pohjalla saadaan ensimmäiset kaksi kaatumista aikaan. Jokke vastaa molemmista. Pehmeä hiekka vain vei mopon alta. Vauriot kuitenkin ainoastaan psyykkisiä Jokelle ja pari naarmua pyörän osalta. Pari kaatoakin saamme aikaiseksi ja Taru vastaa niistä molemmista. Tarun oma pyörä keilaa paikaltaan kaatuessaan myös Karin pyörän. Onneksi enempää ei ole samassa rivissä... :]

 Kun kyljelleen parkkeeraa niin saapi hyvää taukoliikuntaa. Taru ja Kari nostamassa pyöriään pystyyn. Alla ryhmämme Mexican Hatilla, joka kivi ylä oikealla.

Canyon de Chellyn jälkeen aamusateet ja aamuraikkaudet jäävät taakse ja aurinko muistaa meitä läsnäolollaan. Päivän päättärillä Arizonan Pagessa olemme kohdassa jossa iltapäivä on taittumassa illaksi jos se kohta on kello kuusi. Päivän viimeiset sata mailia Riku ja Kari vaihtavat osia. Karin hyppää Dodgen rattiin ja Riku tarttuu HD'n sarviin. Riku selvästi synnynnäinen motoristi. Riku tulee kakkosena reippaahkossa vauhdissa ja väliä ei jää... ;] Päivällinen Fiesta Mexicana ravintolassa, jossa saamme retkemme toistaiseksi parhaat eväät. Huomenna Grand Canyonin maisemiin.

 Yllä matkalla kohti Monument Valleytä ja alla virallinen poseerauskuva Monument Valleyn reunalla ... :]

Päivä8 | Santa Fe – Gallup

 Taru ja Makke jossakin Los Lunasin ja Grantsin välissä. Alla sade on tulla mutta olemme sadetta nopeampia ja ehdimme alta pois. Mauri joukon kärjessä.

Aamu avautuu kuten aamut avautuvat, mutta ei mitenkään erityisen helteisenä... itseasiassa kaipaan ensimmäistä kertaa Routella pitkiä kalsareita... :] … ja vielä enemmän noustessamme Los Alamokseen mustan puhuva taivas edessämme. Taivas on meille kuitenkin suhteellisen armollinen ja ylhäällä Bandilierin luonnonpuistossa on hauska jollei mystinen harrypottermainen tunnelma ajaessamme kirjaimellisesti pilvessä hiljattain palaneen metsän keskellä. Onni on aamulla Rukan keltaiset kurahousut.

Albuquerquen HardRock systeemillä. Hotellilla asialliset parkkiset. Harrikoille omansa pääoven ovenpielessä. Kuvassa Tommi ja Mauri asettumassa.

Laskeutuessamme alas aurinko tulee seuraksemme ja pysyy matkassa aina Albuquerquen HardRock -hotelli kasinolle ja ylikin. En ala keräilemään HardRock -paitoja en, mutta tulee kuitenkin kokeeksi ostettua... :) … HardRock -hotelli myös erinomainen huikopalapaikka. Seisova pöytä 9usd mikä erinomaisen hyvä kauppa... ja mukavaa vaihtelua hapurilaishuikopaikkoihin.

Albuquerquesta Los Lunasiin, josta sadekuuroja väistellen kohti Galluppia. Pieniä irtoroiskeita saamme niskaamme mutta ei mitään suurempaa. Taru on tosin saada suurta tiellensä Los Lunasin ja Grantsin välissä... hevosen tai kaksi. Ns. avoimella laitumella olevat hevoset ovat osua Taruun tai Taru hevosiin, mutta kuten moottoripyöräilyssä yleensä. Läheltä piti ei lasketa. Päivän päättärillä Gallupin El Ranchossa olemme ennen kuin iltapäivä vaihtuu illaksi. Pihvit, pari olutta ja unimaahan. Huomenna edessä matkan pisin päivä... 600 ja jotakin kilometriä.

 Yllä ja alla Tommi ja Kari Pueblo of Jemezin maisemissa. Alla alla Ekku Bandielerin luonnonpuiston preerian laidalla.